Tapahtumaesittely

PIELINEN SOI KAMARIMUSIIKKIFESTIVAALI JÄRJESTETÄÄN KUUDETTA KERTAA VUONNA 2013. FESTIVAALIN OHJELMASSA ON LÄHES PARIKYMMENTÄ KONSERTTIA, JOITA JÄRJESTETÄÄN KEVÄÄN, KESÄN JA SYKSYN AIKANA LIEKSAN LISÄKSI MM. JOENSUUSSA, JUUASSA, KONTIOLAHDELLA JA NURMEKSESSA. FESTIVAALI ALKOI TAMMIKUUSSAPAATERIN JOULU -KONSERTEILLA PAATERIN KIRKOSSA LIEKSAN VUONISLAHDESSA JA LAUTTASAAREN KIRKOSSA HELSINGISSÄ.

PIELINEN SOI KAMARIMUSIIKKIFESTIVAALI LIEKSASSA 2013

on uusi, nuorekas ja taiteellisesti tasokas festivaali suomalaisten kesätapahtumien joukossa. Pielinen Soi sisältää vuosittain lähes 20 intiimiä konserttia mm. Kolin huipulla ja Paaterin erämaa-ateljeekirkossa. Kesäkonserttien lisäksi järjestetään muutamia konsertteja kevät- ja syyskaudella. Festivaali on laajentunut myös Lieksan ulkopuolelle, Joensuuhun, Juukaan ja Nurmekseen. Pielinen Soi 2013 alkoi kolmella ”Paaterin joulu” -konsertilla, joista kaksi järjestettiin Paaterin kirkossa Lieksan Vuonislahdessa ja yksi Lauttasaaren kirkossa Helsingissä. ”Paaterin joulu” -konsertit juhlistivat samalla kirjailija Heikki Turusen 40-vuotistaiteilijajuhlavuotta ja Lieksan kaupungin 40-vuotisjuhlavuotta. Paaterissa järjestetyt konsertit myös taltioitiin myöhemmin julkaistavaa ”Paaterin joulu” -DVD:tä varten ja konserttien yhteydessä äänitettiin myös uusi joululevy ”Mökit nukkuu lumiset”. Kesäkaudella 2013 on luvassa yhteensä 14 konserttia eri puolilla Pielistä, joista kuusi järjestetään Paaterissa ja kolme Kolin huipulla.

Makkosen sisarusyhtye koostuu Lieksasta kotoisin olevista Makkosen seitsemästä sisaruksesta Matti, Maija, Anna, Antti, Liisa, Leena ja Jussi sekä heidän puolisoistaan ja lapsistaan. Sisaruksista kuusi toimii ammattimuusikkona. Yhtye esiintyi 1980 ja -90 -luvuilla noin sadalla omalla konsertilla niin kotimaassa (mm. Nilsiän Bach-viikot ja Musiikkimatka Vantaalla -tapahtuma) kuin ulkomailla (mm. kiertueet Itävallassa, Ranskassa, Saksassa, Venäjällä ja Virossa). Ainutlaatuista oli mm. Makkosen sisarusyhtyeen kolmentoista joulukonsertin sarja Lieksassa peräkkäisinä vuosina 1986-1998. Tätä joulukonserttiperinnettään yhtye tallensi vuonna 2000 äänitteelle Olkihimmeli. Pielinen Soi kamarimusiikkifestivaali syntyi, kun Makkosen sisarusyhtyeen jäsenet esiintyivät yhdessä kymmenen vuoden tauon jälkeen Lieksassa heinä-syyskuussa 2008. Yhtye kutsui esiintymään kanssaan muitakin entisiä lieksalaisia, nykyisiä alan ammattilaisia kuten Elisa Kerola ja Anni Kuusimäki.

Pielinen Soi -konsertit ajoittuvat ennen ja jälkeen Lieksan Vaskiviikkoa mm. täydentäen kesän pohjois-karjalaista kulttuuritarjontaa. Kuudetta kertaa järjestettävän Pielinen Soi kamarimusiikkifestivaalin toteutumisen mahdollistavat yhteistyökumppanit kuten Vuonislahden Taiteilijatalo, Lieksan kaupunki ja seurakunta, Paaterin Galleria Kahvio, Metsähallitus, Nurmeksen kaupunki, Sokos Hotel Koli sekä Juuan seurakunta, Juuka-Seura ja -Säätiö. Tapahtumaa ovat kuuden kuluneen vuoden aikana taloudellisesti tukeneet mm. ESEK, Karjalaisen Kulttuurin edistämissäätiö, Lieksan kaupunki, LUSES, MES, Pohjois-Karjalan rahasto ja Pohjois-Karjalan taidetoimikunta. Karjalaisen Kulttuurin Edistämissäätiö myönsi Pielinen Soi kamarimusiikkifestivaalille vuoden 2013 KARJALA-KULTTUURIPALKINNON, jolla säätiö haluaa turvata festivaalin kolmeksi vuodeksi eteenpäin.

Makkosten perheyhtye (Kuva: Timo Kaiponen, Jokikuva)

Makkosten sisarusyhtye Paaterin kirkossa: Vasemmalta lukien Liisa, Susanna Mieskonen-Makkonen, Ari Kukila, Maija (Kukila), Leena, Anna, Jussi, Antti ja Matti.